Skill Group – Business Controller

Haemme nyt Skill Groupiin BUSINESS CONTROLLERIA 

Vastuullasi ovat raportointiin, ennusteisiin, budjetointiin, sekä taloushallinnon seurannan ja raportoinnin kehittämiseen liittyvät tehtävät konsernissa ja eri tytäryhtiöissä. Kasvavassa konsernissa myös yrityskauppoihin liittyvät projektit ja muut toiminnan kehittämiseen ohjaavat kehityshankkeet ovat olennainen osa työnkuvaa. Katsomme, että Business Controllerina onnistuminen edellyttää kehittymishalua haastavassa työtehtävässä, jossa vaaditaan myös aktiivisuutta rutiininomaisten taloushallinnon ja hallinnon työtehtävien hoitamiseen. Työpisteesi sijaitsee Espoon Otaniemessä. Työsuhteen alku on sovittavissa tapauskohtaisesti. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva.
Raportoit tehtävässäsi konsernin talousjohtajalle.

Katsomme tärkeäksi, että sinulla on

• soveltuva korkeakoulututkinto (tai valmistuminen kuluvan vuoden aikana) • hyvät matemaattiset taidot ja analyyttinen / numerotarkka luonne

• halu kehittyä nuorekkaalla otteella urallasi eteenpäin

• liiketoimintalähtöinen ajattelutapa, ymmärrys lukujen ja yrityksen toiminnan välisestä yhteydestä

Lisäksi arvostamme aikaisempaa kokemusta

• Controllerin- tai muista taloushallinnon työtehtävistä

• kirjanpidosta / taloushallinnon seurannasta ja raportoinnista

• eri taloushallintojärjestelmistä

• yrityskaupoista ja rahoitusjärjestelyistä

Jos tunnet olevasi etsimämme henkilö, haethan tehtävää mahdollisimman pian ja viimeistään 27.5.2024 lähettämällä hakemus ja CV palkkatoiveineen osoitteeseen mikko.tulisalmi@skillgroup.fi.

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Mikko Tulisalmi

CFO, Skill Group Oy

mikko.tulisalmi@skillgroup.fi / +358 45 129 2168

Tietoa meistä

Skill Group on vuonna 2020 perustettu kasvava teollisuuden erikoispalvelukonserni, joka työllistää yli 200 teollisuuden ammattilaista. Konserniyhtiöiden tarjoamia palveluita ovat teollisuuden NDT (Non Destructive Testing) -tarkastukset, erilaiset laadunvalvontapalvelut sekä vaativimmat  teollisuuden hitsaus- ja asennustyöpalvelut. Konsernin emoyhtiön Skill Group Oy:n tehtävä on olla konserniyritysten liiketoimintojen kehittäjä ja konsernin kasvun mahdollistava vastuullinen  pääomistaja.  

BDO Trainee

BDO Trainee

Hae mukaan BDO Trainee -ohjelmaan syksylle 2025! Kiinnostaako ura tilintarkastuksen, hanketarkastuksen tai yritysjärjestelyjen parissa? Haemme nyt loppuvaiheen opiskelijoita mukaan lokakuussa alkavaan Trainee-ohjelmaamme Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun. BDO...

Myrsky Energia: Controller

Myrsky Energia: Controller

Haluatko osaksi Myrskyn tarinaa? Etsimme meidän myrskyläisten joukkoon Controlleria. Työsuhde on määräaikainen vanhempainvapaan sijaisuus, joka sijoittuu noin kesä–joulukuulle 2025. Hae tehtävää 4.4.2025 mennessä osoitteeseen rekry@myrsky.fi. Talous- ja rahoitustiimin...