Sensmet: Taloushallinnon asiantuntija (osa-aikainen)

Työsopimuksen tyyppi: osa-aikainen, vakituinen

Sijainti: Otakaari 7B, 02150 Espoo, hybridi

Haku-DL: 28.1.2024

Oletko järjestelmällinen tekijä, jolla on taloushallinnon kokemusta? Haluaisitko päästä toimimaan osana korkean teknologian yritystä sekä vaikuttamaan tehtäväsi kehittymiseen omien vahvuuksiesi mukaan? Kansainvälisessä kasvussa oleva, kotimainen teknologia-alan yritys Sensmet etsii Taloushallinnon asiantuntijaa osa-aikaiseen ja vakituiseen työsuhteeseen Espooseen!

Taloushallinnon asiantuntijana tuet Sensmetin toimintaa ja organisaation kehittymistä talouden näkökulmasta. Tehtäväsi keskittyy erityisesti hallituksen talousraporttien valmisteluun, laatimiseen ja kehittämiseen sekä tuotekehityshankkeiden talouden raportointiin. Lisäksi tehtäviisi kuuluu talouden seuranta ja siihen liittyvien työkalujen kehittäminen. Tehtävä on räätälöitävissä osaamisesi ja vahvuuksiesi mukaan joustavasti, ja tulevaisuudessa roolisi voi laajentua myös CFO-tasolle, tarjoten lisävastuuta pitkäaikaisesta talouden suunnittelusta!

Saatat olla etsimämme henkilö, mikäli olet kerryttänyt aiempaa kokemusta taloushallinnon tehtävistä ja sinulla on mielenkiintoa erityisesti talouden raportointia kohtaan. Voit olla kerryttänyt työkokemusta esimerkiksi opintojesi aikana tai vastavuoroisesti olla kokeneempi osaaja, tehtävään ovat tervetulleet hakemaan sekä kokeneemmat että taloushallinnon uran alussa olevat tekijät. Arvostamme yleistä teknistä näppäryyttä sekä intoa hyödyntää erilaisia järjestelmiä työssäsi. Netvisor-järjestelmän kokemus on eduksi. Eduksi katsomme myös kokemuksen talousraportoinnista erityisesti osana tutkimus- ja tuotekehityshankkeita tai olet ollut mukana tekemässä taloussuunnitelmia. Ennen kaikkea toivomme, että työskentelytyylisi on itsenäinen, ratkaisukeskeinen sekä toimeen tarttuva, ja sinulla on intoa toimia tärkeässä roolissa osana Sensmetin kasvua.

Sensmet tarjoaa sinulle:

  • Kehitysmyönteisen ja tutkimustyöhön panostavan yrityksen, jonka lähtökohtana on pyrkiä kansainväliseksi markkinajohtajaksi omassa segmentissään

  • Erittäin mielenkiintoisessa kasvuvaiheessa olevan työnantajan, joka on kehittänyt ainutlaatuisen korkean teknologian tuotteen.

  • Omatoimisen roolin, jossa sinulla on tilaisuus saada lisävastuuta oman osaamisesi mukaan. Sensmet tarjoaa hyvin mielenkiintoisen uramahdollisuuden myös pitkällä tähtäimellä CFO-tason tehtävään

  • Mahdollisuuden neuvotella osakkuudesta

  • Joustavan osa-aikaisen tehtävän, joka on yhdistettävissä arkeesi sinulle parhaiten sopivalla tavalla

Sinulta toivomme:

  • Tehtävään soveltuvaa aiempaa työkokemusta taloushallinnon tehtävistä vähintään parin vuoden ajalta

  • Kokemusta ja mielenkiintoa talouden raportointia kohtaan

  • Valmiutta ja kiinnostusta toimia monipuolisessa tehtävässä osana kansainvälistyvää teknologia-alan kasvuyritystä

  • Suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa

Eduksesi katsomme:

  • Kokemuksen tutkimus- ja tuotekehityshankkeiden talousraportoinnista

  • Kokemuksen taloussuunnitelmien toteuttamisesta, esimerkiksi sijoituskierroksia varten

  • Netvisor-taloushallintojärjestelmän tuntemuksen

Tässä tehtävässä työllistyt ensisijaisesti suoraan Sensmet Oy:n palvelukseen, mutta myös oman toiminimen kautta työskentelystä on mahdollista keskustella. Tehtävässä aloitus on keväällä 2024. Arvioitu työaika on ensisijaisesti noin 1-2 päivää viikossa, mutta mahdollisten lisävastuiden myötä myös pidempi työviikko on sovittavissa. Työaikasi on joustava, joten työtä voit tehdä pitkälti sinulle parhaiten sopivina ajankohtina, huomioiden tietysti säännöllisen ja sujuvan yhteydenpidon sidosryhmien kanssa. Toivomme sinulta mahdollisuutta vierailla Sensmetin Espoon toimistolla aika ajoin, mutta muuten käytössäsi on joustava etätyö.

Kiinnostuitko? Lähetä ansioluettelosi sekä motivaatiokirjeesi PDF-muodossa viimeistään sunnuntaihin 28.1.2024 mennessä aTalentin hakujärjestelmän kautta linkistä. Kerrothan hakudokumenteissasi myös palkkatoiveesi ja aikaisimman mahdollisen aloituspäiväsi, sekä mahdollisen mielenkiintosi myös laajempia vastuita kohtaan. Huomaathan, että emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset.

Sensmetista voit lukea lisää osoitteessa: https://www.sensmet.com/. Hakuprosessia ja aikatauluja koskeviin kysymyksiin vastaa aTalentin Senior Recruitment Manager Kiira Ojala (050 553 7760, kiira.ojala(at)atalent.fi).

 

Yrityskuvaus

Sensmet Oy on Oulussa ja Espoossa toimiva kasvava teknologiayritys, joka suunnittelee, valmistaa ja myy teollisuuden prosessinesteitä jatkuva-aikaisesti monitoroivia mittalaitteita ja palveluja. Sensmet Oy:n kohdemarkkinat ovat kansainväliset. Sensmetin tyypillisiä asiakkaita ovat muun muassa akkumetalleja tuottavat ja kierrättävät yritykset. Analysaattorituotteemme tuottavat litiumakkuteollisuuden asiakkaille lisäarvoa mahdollistamalla jatkuva-aikaisen ja automaattisen hydrometallurgisten prosessien monitoroinnin ja tuotteiden laadunvarmistuksen. Sensmet pyrkii markkinajohtajuuteen omassa segmentissään.

Yritys on ensimmäisenä maailmassa tuonut markkinoille metallianalysaattorin nesteille, joka mittaa metallipitoisuuksia reaaliajassa. Teknologinen ratkaisumme mahdollistaa kilpailijoihin nähden merkittävästi laajemman ja tarkemman prosessinesteiden online-mittauksen.  Sensmetin tuotteissa yhdistyvät korkean teknologian laitetekniikka, ohjelmistot, pilvipalvelu ja koneoppimista hyödyntävä data-analytiikka. Haluaisitko sinä päästä mukaan tälle mielenkiintoiselle kasvumatkalle? Lue lisää ja hae mukaan!

BDO Trainee-haku 2025

BDO Trainee-haku 2025

BDO:n haku kevään 2025 Trainee-ohjelmaan on nyt auki! Kiinnostaako ura tilintarkastuksessa tai muissa liiketoiminnan neuvonantopalveluissa? Haemme nyt tammikuussa alkavaan Trainee-ohjelmaamme loppuvaiheen opiskelijoita. Meillä pääset soveltamaan opintojasi käytännössä...

EY – Trainee 2025

EY – Trainee 2025

Exciting Career Opportunities at EY! Unlock your potential with EY's trainee programs, hand-picked for accounting students like you. We invite you to explore our diverse range of positions and find the perfect match for your unique skills and ambitions. This fall, be...

KPMG – Yritysjärjestelyiden Trainee

KPMG – Yritysjärjestelyiden Trainee

Hae meille yritysjärjestelyiden traineeksi Helsinkiin Transaction Services ja Corporate Finance -ryhmiin! Harjoittelumme ovat palkallisia 4kk määräaikaisia työsuhteita, jotka kestävät Transaction Services -ryhmässä neljän (4) kuukauden ajan ja Corporate Finance...