Business Analyst / Business Controller

Mehiläinen on arvostettu terveys- ja sosiaalipalveluiden tuottaja, joka toimii Suomessa ja kansainvälisesti. Yrityksemme yli 30 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa palvelevat vuosittain noin 2 miljoonaa asiakasta yli 700 toimipisteessä Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Saksassa. Lisäksi tytäryhtiömme BeeHealthy tarjoaa terveydenhuollon ohjelmistopalveluita Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueilla. Mehiläinen on kasvava ja nopeasti kehittyvä suunnannäyttäjä, joka uudistaa toimialaansa innovatiivisilla digitaalisilla ratkaisuillaan.

Haemme kasvavaan tiimiimme henkilöä, jonka tehtävänä on toimia liiketoimintajohdon aisaparina tukemassa Mehiläisen terveyspalveluiden talousraportoinnissa, tiedolla johtamisessa ja raportoinnin kehittämisessä liittyen esimerkiksi talousraportointiin, hoidon vaikuttavuuteen ja operatiiviseen tehokkuuteen. Työkaluina käytämme monipuolisesti mm. Power BI:tä ja SQL-tietokantoja, joten aiempi kokemus näistä työkaluista on avuksi uusien työtehtävien omaksumisessa. Mehiläisen Terveyspalveluiden Business Control -tiimi toimii suoraan yhtiön ylimmän johdon tukena ja osallistuu taloudellisen ja operatiivisen raportoinnin ohella yritysjärjestelyihin, investointihankkeisiin sekä muihin liiketoiminnan kehityshankkeisiin. Tehtävässä olet näköalapaikalla johtavassa, dynaamisessa ja kasvavassa terveydenhuollon yrityksessä, pääset mukaan alan kehittämistyöhön ja saat työtovereiksesi huippujengin alan ammattilaisia.

Olet etsimämme henkilö, mikäli sinulla on muutaman vuoden työkokemus vastaavista tehtävistä tai olet vastavalmistunut. Olet analyyttinen, kunnianhimoinen, ja sinulla on erinomaiset vuorovaikutustaidot. Toimit proaktiivisesti ja sinulla on kyky kiteyttää olennaiset asiat suuresta tietomäärästä. Kykenet ottamaan vastuuta ensimmäisestä päivästä alkaen, ja sinulla on aito halu kehittää liiketoimintaa Suomen edistyksellisimmässä ja vahvasti kansainvälistyvässä terveydenhuoltoalan yrityksessä.

Mitä tarjoamme:

  • Vastuulliset ja vaihtelevat työtehtävät johtavan terveydenhuoltoalan yrityksen huipulla.
  • Hyvällä yhteishengellä varustettu ja vahvoista osaajista koostuva tiimi, jossa on miellyttävä työskennellä.
  • Näköalapaikan Suomen johtavassa terveyspalvelualan yrityksessä.
  • Työpaikka sijaitsee Helsingin Töölössä.
Mitä toivomme sinulta:
  • Soveltuvaa korkeakoulututkintoa (KTM/DI).
  • Analyyttisyyttä, nopeaa omaksumiskykyä ja proaktiivista asennetta.
  • Vahvaa Excel-osaamista ja kokemusta taloudellisten mallinnusten toteutuksesta.
  • Kiinnostusta toimialaa ja liiketoiminnan kehittämistä kohtaan.
Jos innostuit, ota seuraava askel urallasi ja hae meille! Tehtävä on vakituinen ja tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Hakuaikaa on 5.2.2023 saakka. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Toimitathan ansioluettelon ja lyhyen hakemuksen sisältäen palkkatoiveen rekrytointijärjestelmäämme:
Lisätietoja tehtävästä antaa Business Control toiminnoista vastaava johtaja Antti Järvilahti, (antti.jarvilahti@mehilainen.fi) puh. 050 5381496.
Pizza, Wine & Networking with EY Audit

Pizza, Wine & Networking with EY Audit

Hei opiskelija! Tervetuloa viettämään rentoa iltaa EY:n Helsingin toimistolle keskiviikkona 21.5. klo 17 alkaen. Illan aikana pääset kuulemaan tilintarkastuksesta EY:llä sekä tutustumaan EY:läisiin hyvän ruoan, juoman ja pelailun merkeissä. Ota kaverisi mukaan ja...

Grant Thorntonin opiskelija-afterit 2025

Grant Thorntonin opiskelija-afterit 2025

Tervetuloa GT:n opiskelijoille suunnattuun uratapahtumaan tiistaina 6.5. klo 17.00-18.30 Helsingin Munkkiniemeen (Tietokuja 4)! Grant Thornton on yksi maailman johtavista tilintarkastus-, vero-, yritysjärjestely- ja muita asiantuntijapalveluita tarjoavista yrityksistä...