Evli Alexander Incentives – Määräaikainen työntekijä

Liiketoimintamme kasvaessa ja nykyisten tiimiläisten siirtyessä sisäisesti uusiin tehtäviin haemme Operations -tiimiimme motivoitunutta henkilöä. Tehtävä on projektiluonteisen liiketoiminnan kasvun myötä määräaikainen 31.12.2023 asti, minkä jälkeen on mahdollisuus keskustella työsuhteen jatkumisesta. Viikoittainen tavoitetyöaika on noin 30 tuntia, mutta hakijan tilanteen niin salliessa myös kokoaikainen työskentely on mahdollista. Tehtävä soveltuu erinomaisesti esimerkiksi vastavalmistuneelle tai opintojensa loppuvaiheessa olevalle henkilölle. Työtä voi tehdä joustavasti sekä toimistolta että osittain etänä.

Evli Alexander Incentives
Evli Alexander Incentives Oy (EAI) on nopeasti kasvava ja alansa johtava pörssi-, kasvu- ja muita listaamattomia pohjoismaisia yhtiöitä globaalisti palveleva asiantuntijaorganisaatio. Tarjoamme asiakkaillemme korkeatasoisia henkilöstön palkitsemisen ja osakepohjaisten kannustinjärjestelmien suunnitteluun, viestintään, toteutukseen ja hallinnointiin liittyviä palveluita. EAI:ssa työskentelee noin 60 palkitsemisen asiantuntijaa osana pörssilistattua Evli-konsernia.

Tehtäväkuvaus
Työtehtäviin kuuluvat vaihtelevat ja monipuoliset asiakaspalvelun tuottamiseen liittyvät tehtävät, kuten:

  • Asiakaspalvelutehtävät kannustimien osallistujille ja asiakasyrityksiemme HR-, palkkahallinto-, talous-, legal- ja IR-toiminnoille
  • EAI:n asiantuntijoiden avustaminen asiakasyrityksiemme kannustinjärjestelmien ja henkilöstörahastojen suunnittelu- ja hallinnointiprojekteissa
  • Online-portaalimme tietojen päivitykset kannustinjärjestelmiin liittyen
  • Avustaminen palkitsemiseen ja palkitsemisjärjestelmiin liittyvissä tietojen keruussa, tutkimuksissa, palkkioselvityksissä ja taloudellisissa analyyseissä sekä viestintämateriaalien toteuttamisessa

Taitojen karttuessa tehtävänkuvaan kuuluvat myös osallistuminen portaalimme kehitystyöhön, kannustimien arvostukseen ja suunnitteluun liittyvä laskenta ja esitys- ja viestintämateriaalien tuottaminen.

Menestystekijät tehtävässä

  • Kiinnostus henkilöstön motivointiin ja sitouttamiseen sekä intoa työskennellä kannustinjärjestelmien hallinnoinnin, tutkimuksen ja suunnittelun parissa
  • Soveltuvat opinnot ( johtaminen, corporate governance, laskentatoimi, rahoitus, tuotantotalous)
  • Office-ohjelmien hallinta (erityisesti excel)
  • Hyvä suomen ja englannin sekä suullinen että kirjallinen kielitaito. Muu kielitaito esim. ruotsi, katsotaan eduksi
  • Kiinnostus uuden oppimiseen, aloitteellisuus, tarkkuus ja joustavuus sekä hyvät ryhmätyöskentelytaidot, yleisesti can-do-asenne
  • Halu tehdä laadukasta työtä tarkalla visuaalisella silmällä

Tarjoamme

  • Hauskan, nuorekkaan ja viihtyisän työyhteisön sekä yhdessä onnistumisen tunteita
  • Erinomaisen alun uralle finanssialalla ja mahdollisuuden kehittää laaja-alaisesti asiantuntemusta ja osaamista asiantuntijoidemme johdolla ja ohjauksessa
  • Mahdollisuuden oppia palkitsemisesta sekä asiakkaiden konsultoinnin että asiakasyrityksen henkilöstöhallinnon näkökulmasta
  • Ainutlaatuisen näköalapaikan pörssiyhtiöiden ja pohjoismaisen talouselämän toimintaan kannustavassa työympäristössä
  • Aktiivisen roolin yhtiömme päivittäisessä toiminnassa ja sen kehittämisessä kannustinliiketoiminnan parissa

Hakuaika

  • Lähetä CV ja hakemus linkin kautta viimeistään 31.3.2023
  • Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana
  • Tavoitteena on, että valitun henkilön perehdytys alkaisi huhti-toukokuussa

 

Hae tästä

 

Lisätietoja tehtävästä antavat tiiminvetäjä Daniel Eriksson, +358 50 300 6462, daniel.eriksson@eai.fi ja liiketoimintajohtaja Petri Pehkonen, +358 50 566 8172, petri.pehkonen@eai.fi.

KPMG Strategy Consultant Trainee

KPMG Strategy Consultant Trainee

We are looking for Strategy Consultant Trainees to join our Global Strategy Group! Are you interested in taking your next career step at KPMG and entering the world of strategy consulting in Global Strategy Group? We might have a great career opportunity for you if...

SAP Graduate Programme / Deloitte

SAP Graduate Programme / Deloitte

Interested in Business, IT & Technology? Explore your potential, redefine possibilities and kickstart your career as an SAP Graduate at Deloitte! What is the area and who you’ll be working with? If you dream of joining one of the Nordic’s leading suppliers of...